Katso ketä palkkaat

Hyvää ja valoisaa kevättä.

Mahtavan nousukauden (UPM eilen yli +5%!!!! Hurmiota!!!) kuumottavissa aalloissa on ihan pakko sanoa muutama varoituksen sana - pitkästä aikaa - kaikille ns. esimiesasemassa oleville ei-aidosti-pomoasemassa-oleville eli niistä joista toimari ei ihan oikeasti diggaa - oleville:

Viiden vuoden ajan tuttavani huolehti kansainvälisen suomalaisen yrityksen yhden keskeisen osaamisalueen kehittämisestä. Homma oli käytännössä jatkuvaa taistelua myyntijohdon kanssa - näm äkun eivät sulattaneet että tällä henkilöllä oli yhtäkkiä jotainsanottavaa kuka tekee mitä, kuinka, miten ja missä tahdissa. Pienimunaiset bisnesihmiset jaksoivat vuosia potkia joka kulmasta mistä ehtivät eivtkä koskaan aidosti tehneet yhteistyötä.

Arvatkaa miten kävi.

Tuttavalla oli hyvä periaate: älä koskaan palkkaa ketään joka ei ole fiksumpi, parempi, taitavampi kuin sinä itse. Loistava periaate. Minusta tämä on ainoa keino pitää yritykset elossa ja virkeänä. Samaa mieltä oli tuttavani esimies. Vähän saamaton, mutt ahyvä excelin pyörittäjä. Hän kun ei kuin muuta tavoitetta osannut asettaa, "kunhan pidät osaamisen tietyllä tasolla..."

Asialla oli kuitenkin varjopuolia.... kuten tuttavani kohtasi huomasi:

- Tuli organisaatiomuutoksia. Pikkumaiset pomot ylenivät ja tuttavani jäi jalkoihin....
- Yhtäkkiä hän huomasi olevansa samassa roolissa, samoissa tehtävissä kuin 5 vuoden aikana palkkaamansa henkilöt.
- Harmi vain että nämä tyypit tekivät samat työt paremmin ja nopeammin ja tehokkaammin.
- Tietysti tuttavani jäi jalkoihin ja hups, edessä YT-neuvottelu
- Suomeksi: Ylimääräinen Tuotannontekijä... "Ole hyvä ja poistu!"

Eli kiitos yli kuuden vuoden ponnisteluista tehdä firma paremmaksi, yli 10 vuoden asiallinen panostus firman eteen palkittiin potkuilla.

Tarinan opetus: ÄLÄ koskaan palkkaa ketään tiimiisi joka osaa jotain paremmin kuin sinä! Varsinkin jos huomaat pomosi olevan armoton nössö ja samaton höpöttöjä. Kärsit siitä loppujen lopuksi. Vaikka tekisit mitä.

Pidä huoli että vähintään sinä olet se joka osaa venäjää/kiinaa/tsekkiä hyvin, ei hän... joten, je suis desole, Dasvidania kaikille.

Fortumin Opit

Olemme saaneet uudet päiväkäskyt:

* Palkkatyöläinen. Älä kuvittele rikastuvasi työlläsi. Älä edes tuurilla saatikka taidolla.

* Optionhaltia. Poistu tästä maasta, sillä Sinun ei odoteta tekevän yhtään sen enempää kuin mitä on pakko.

* Kansanedustajat. Lopettakaa tuo käsittämätön marina. Kateuden osoittaminen näin suoraan tekee Sinusta naurettavan. Tarinat ovat pahempia kuin Seiskassa.

Omistaja-valtion olisi syytä saman tein myydä koko Fortum, sillä kansalaisena haluan oman osuuteni välittömästi ennenkuin kadotatte sen tyhmyyksissänne. Ja siten vielä ihmettelette ettei äänestäminen kiinnosta...

Mihin muuten luulet että miljoonat optioiden kautta hankitut eurot katoavat? Menisikö edes osa kulutukseen, suomalaisiin tuotteisiin, Valion ruokaan ja pohjanmaalaisiin ikkunanpokiin? Mitä luulet?

Ugh, I have spoken :-)

Kafkalainen pankkidraama

Vaihdoin kevään aikana pankkia. Ahneuksissani kun ei voinut vastustaa kiusausta 0,2% alemmasta asuntolainasta. Lisäksi pidän ajatuksesta näpäyttää toimialan markkinajohtajaa, jonka asiakkaana olen ollut yli 20 vuotta. Siitä ilosta minun ei ole tarvinnut viime vuosina maksaa rahanvaihtopisteissä kuluja - hieno juttu - varsinkin euron aikakaudella :-)

Pankin vaihto on yllättävän helppo prosessi. Ei tarvitse mennä hattu kuorassa anelemaan vaan sinua palvelullaan ihan aidosti. Pelättyä sijoitusrahasto- ja eläkevakuutusrumbaakaan ei tarvinnut kuunnella ja laina vaihtoi pankkia parila allekirjoituksella ja lisääkin sain remonttia varten.

Kaduttaa. Ei olisi pitänyt tehdä tätä. Viimeiset 10 viikkoa olen elänyt kuin kafkalaisella novellissa, jossa asiat toistuvat ja toistuvat ja toistuvat. En enää uskalla avata uuden pankin minulle lähettämiä kirjekuoria, koska minua piinataan.

Kuullostaa epäturhamaselta, mutta tiskillä menin pyytämään ihan peruspankkikortin Visalla. Ei mitään persoonallista, ei mitään ylimääräistä.

Tänään avasin neljännen kirjeen yhtä monen viikon aikana, jossa Se taas ilkkui minulle. Unikko-kuosinen kortti. Viides sellainen kevänä ja kesän aikana. Ensimmäisestä erehdyksestä alkaen olen aina soittanut tai mailannut ystävälliselle yhteyshenkilölleni, että en halua Unikko-kuosista korttia!!! En missään nimeässä (klassisuudestaan ja marimekkoisuudestaan huolimatta Unikko sopii juuri ja juuri pöytäliinaksi tai rullaverhoksi, muovipintaisena se näytää halvalta ja homomaiselta. Vain vaatteena tai kassina se näyttää typerämmältä. Tai ehkä television kuori on hirvittävämpi.)

Unikko. Unikkko. Unikko. Unikko.

Tässä tilanteessa pankki käyttäytyy kuten pankin pitääkin käyttäytyä. Vetoavat Systeemiin, joka heillä on käytössä ja josta pitäisi tulla ulos haluttu tuote. Mutta kun ei tule. Olen poikkeama.

Piina jatkuu ja häpeillen menen kohta ruokakauppaan ja ojennan vaivihkaa kasalle Unikon yrittäen olla punatumatta. Koetan vielä pitää pikkurillini alhaalla allekirjoitetusta tehdessäni, johon taasen lisään asteen jämäkkyyttä ja miehekkyttä. Kotiin tultuani soitan taas kerran pankkiini ja anelen, että saisin ihan tavallisen pankkikortin, jotta elämä voisi jatkua :-)

Luovuuden ilmapiiri 2000-luvun kvartaalitaloudessa

Helsingin Sanomissa oli tänään varsin hyvä kirjoitus siitä miten luovuuden ilmapiiriä tulisi kehittää organisaatioissa ja miten menestyksekkäästi suomalaiset yritysjohtajat ja muut pikkunilkit sitä tuhoavat. Kehityssuunta on huolestuttava. Luovien insinöörien, ekonomien, merkonomien, taiteen maistereiden ja humanistien joukko on pienentynyt sitä vauhtia, että kohta jokaisen on syytä täydennyskouluttaa itsensä levysepäähitsaaja-sairaanhoitajaksi - yhtään halveksumatta näitä vaativia ammattilaisia. Sillä tilaa on jatkossa vain palvelualalla vanhenevaa väestöä hoitamassa tai linjalla pomoen tuijottaessa käyttöasteita.

Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa IT-kuplan puhkeamisen myötä. Rahasta tuli ainoa mittari, johon omistajat uskalsivat enää katsoa. Rahan puhuessa ei duunarin - valkokauluksisen tai sinihaalarisen - osaamisella niin väliä ole. Kunhan saa "kelpoa" tavaraa tai palvelua ulos hyvällä katteella. Kliimaksi saavutettiin viime vuonna, jolloin osinkoja maksettiin pörssifirmoissa yhteensä 100-150 miljoonaa euroa (verottomana).

Pienen ystävägallupin ja opiskelututtavan arjen kokemuksia peilaten tuntuu, että arki kaikkialla on sama. Loputonta organisaatiotehostusmuutosrumbaa vailla aikaa keskittyä aitoon osaamiseen. YT siellä ja täällä. Elämää 3kk loputtomassa syklissä kuin kääpiöhamsteri yön pimeinä tunteina juoksupyörässä - vauhtia ja taas vauhtia ilman perille pääsemisen mahdollisuutta. Pelko työpaikan menetyksestä passivoi ja korostaa kelvon suorituksen, siis sellaisen josta ei ole kellään mitään sanottavaa, huonoa tai hyvää, merkitystä. Sellainen mainontahan on hukkaan heitettyä mainontaa. Onko pitkässä juoksussa samankaltainen työsuorite? Itsekeskeisyys on nousussa, entiset työkolleegat surutta puukottavat toisiaan selkään, peläten ettei omalla työpanoksella olekkaan enää arvoa.

Lopputulos? En minä tiedä. Ahneella on kuitenkin paskainen loppu. Koska olemme mielestämme äärimmäisyyksien kansaa, valmiita loputtomaan kärsimykseen, tuntuu että kansantalous on menossa kovaa vauhtia pienelle karille - viimeistään kun kansan kulutusinto lakkaa. Sillä jossain vaiheessa se lakkaa, jos emme uskalla pikkuhiljaa luoda olosuhteita, jossa luovuus - sen kaikkissa olomuodoissa - alkaa taas kukoistaa. Se on pieniä asioita: turvallinen työympäristö, innostavat kolleegat, omaa osaamista aavistuksen korkeammalle asetetut tavoitteet, esimiehet, jotka aidosti kannustavat ja innostavat (ja jopa tietävät mitä teet ja miksi) ja niin edelleen... Ei ole isoja asioita.

Luovuus on rajattoman runsas luonnonvara, sanotaan hesarin kirjoituksessa. I agree. Sillä ovat syntynet nokiat, polarit, paperikoneet, aalto-vaasin eri muodot, sarpanevan-kellot, ivanahelsingit, porschea (!) puskevat liukuhihnat, genelecit, jaakkopöyryt jne. Luovuuden olosuhteiden luominen ei vaadi suuri investointeja. Se vaatii järkeä, luottamusta ja pitkää pinnaa omistajalta ja pomolta.

IBM-mainos 80-luvulla sanoi "Think". Applen mainos sanoo nyt "Think different".

Suomen Kuvalehden Mies

Tummanpuhuva, musta, kiiltävä kansi. Kannessa isolla vain sana "Mies". Kuin Ford Mustang liikennevaloissa tuo lehti uhoaa ständissään Takuutodistuksena sisällöstä pienellä Suomen Kuvalehden logo.

Tämän lehden täytyy olla minulle! Avaan odotuksia sisällysluettelon kuten on tapana saada erittäin nopeasti käsitys lehden sisällöstä. Selailuhan on vain visuaalista ärsykettä varten.

"Wallu Walpio löysi isänsä" !?!?!?!?Mitä ihmettä?

_Kaikista_ suomalaisista "miehistä" SK tekee pääjuttunsa perseennäyttäjä-huutaja-juopottelija-julkkiksesta, jonka elämästä, arvomaailmasta ja haaveista voisi olla vähempää kiinnostunut! No thanks. Lehti äkkiä takaisin hyllyyn. Tähän journalistiseen tuotteeseen ei sitten tarvitse enää koskea. Ei se ollutkaan minulle, pääjuttunsa perusteella SK Mies onkin teinityttöjä ja kuuluisan vävyn puutteessa eläviä rouvia varten.

Perintövero

Perintöveroa ei sitten aiota laskea ainakaan vähään aikaan. Kuka sitä lypsylehmää menisi tappamaan.

Siskosten kanssa oli puhetta viimeksi kun jutusteltiin, että taitaa sieltä meitäkin perintöä odottaa yhden uusmaalaisen maatilan, pienen maatilkun ja metsäaukion verran. Yritettiin siinä sitten reknailla, että kuinkahan paljon siitä vero maksettaisiin.

Ei ollut helppoa, mutta tultiin siihen tulokseen, että helpommaksi tulisi myydä koko roska osissa veke.

Tylsää. Maatila on isoiso-ties-minkä-omin käsin rakentama eli käytännössä omin rahoin. Rahoin, joista on kerran jo verot ansiotuloina maksettu. Erityisesti viime vuosikymmeninä, kun tilaa on remontoitu. Totta, emme me ole niitä veroja maksaneet, totta. Tunteja on kyllä uhrattu erilaisissa talkoohommissa pitkin vuosia. Lomiakin.

Omituista. Ihmettelen vaan miksi kansallisomaisuutta - maata - ei voisi kertyä ei-suomenruotsalaisen suvun haltuun. Eikö se olisi kaikillevähintäänkin kannattavaa. Todennäköisesti työllistäisimme palvelusväkeä huolehtimaan omaisuudesta. Ainakin vartiointiliike saisi duunia, samoin kuin lähiseudun elintarvikemyymälä. Voisipa sitä joskus harkita jotain pientä yrittämistäkin maaseudulla kun nykyhommat alkavat maistua puulta.

Miksi varallisuuden kerääminen perintöteitse on ei ole aidosti mahdollista kuin niille, joilla pätäkkää riittää ennestään? Kateutta? Asia on mitä ajankohtaisin, kun monille kaupunkilaisille on seuraavan vuosikymmenen aikana tulossa isohkoja maa- ja metsäomistuksia perinnön kautta (silmäile vaikka kuolinilmoitukset, 20-40 -l syntyneitä on jo paljon...).

Varallisuuden siirrosta menköön leimavero, mutta kohtuu kaikessa. Jotta tässä maassa säilyy tekemisen meininki, mahdollisuudet parempaan elämään ja ennenkaikkea mahdollisuus parempiin arvoihin, antakaa
meidän alemman keskiluokan ja duunarien lapsien nauttia suvun hedelmistä. siitä mummon mökistä.

Päätimme, että ihan kiusallaan - kunnassa on keskusta-sossu-valtuusto - myymme tilan ainostaan joko saksalaisille tai venäläisille. Saksalainen homopari oli kaikkien suosikikkivalinta - herättäisi sopivaa kauhua kyläraitilla ja 4H-yhdistyksissä :-)

Patek Philippen kellomainos on aina ollut suosikkini: " You never actually own a Patek Philippe, merely look after it for the next generation..". Tästähän on kysymys mielestäni - varallisuuden huolehtimisesta jälkipolville ja jatkuvuuden säilyttämisestä. Ei itselle vaan seuraaville. Think that.

Kun kartta on 99% kunnossa

Arvoisa valmistaja. Jos kaupungin kartasta on 99% "oikein", kartta on käyttökelvoton. Mistä kartan käyttäjä sen tietää mikä on se 1%, joka on väärin. Tuon prosentin ansiosta eksytetään monta koti- ja ulkomaista pääkaupungin kävijää. Puhumattakaan mitä hätätilanteissa voisi tapahtua.

Hieno homma. Aina kannattaa säästää. Tehokkuus kunniaan.

Järjestäähän joku Fonectan luetteloiden kierrätyksen?